NuortenNurmes/navigaattori/nettijasome/linkkilista

Hyödyllisiä linkkejä opiskeluun ja työhön liittyen

Huom. Otsikkoa painamalla pääset kyseisen tahon sivuille. :)

Nuortennetti

Tukea mediataitoihin.

Nuortenelämä

Turvalliset nettitaidot, nettiketti, ostaminen ja myyminen netissä, nettiriippuvuus..

NuortenNurmes/navigaattori/nettijasome/tietoartikkelit



Media-ala

Nykyisin monet henkilöt saavat palkkansa somesta. Esimerkiksi youtube-vaikuttajan, ammattiblogaajan ja media-assistentin työkuvaan kuuluu hyvin paljon somessa liikkumista, ellei jopa täysin. Kaikkiin ei tarvitse tutkintoa, mutta siitä voi olla todella paljon hyötyä ja jos haluaa työskennellä isommissa yrityksissä, se on miltei välttämätöntä.

Erilaisia koulutuspohjia on monia peruskoulusta ammattikorkeakoulututkintoon. Mutta esimerkiksi vlogaajan ura on hyvin erilainen. Vlogaaja saa tulonsa yhteistyö- ja mainontavideoista, sekä livetapaamisista yms. Muun muassa Sita Salminen on kertonut julkisuudessa saaneensa vuosituloja noin 105 000 euroa, kun taas aiempina vuosina muissa töissä 20 000 euroa.

Some-alaan vaaditaan omaperäisyyttä, tarkkaavaisuutta sekä kiinostusta ja osaamista ATK.ta kohtaan. Edellä mainittujen avulla pääset luomaan itsellesi uran, joka voi olla hyvin monipuolinen ja muutenkin erilainen kuin "normaali" työ. Pystyt vaikuttamaan moniin ihmisiin hyvin helposti, sekä kertoa omat mielipiteensä ja ideat muillekin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tässäkin kyseisessä työssä on monia niin sanottuja varjopuolia, joita ei tule välttämättä edes ajatelleeksi. Monet julkisuuden henkilöt saavat paljon vihakommentteja ja muita negatiivisia palautteita, koska heidän mielipiteensä eivät ole heidän kanssa samanlaisia tms. He eivät voi  välttämättä näyttäytyä julkisilla paikoilla ilman ettei heitä tunnistettaisi ja se voi pilata monia tunnelmallisia ja itselle tärkeitä hetkiä.

11.9.2019